VIERASKYNÄ 1/2016 - Tiira-vanhemman kirjoitus

21.5.2016

Olemme vanhempina aina ajatelleet, että lapsille täytyy löytää joku harrastus, etteivät nämä sitten teini-iässä viettäisi kaikkea vapaa-aikaansa notkuen ja syljeskellen kaupan kulmalla. Toki olemme vähän värittäneet asiaa kertomalla, mihin kauheuksiin tällainen käytös automaattisesti johtaa. Tästä johtuen molemmat lapset ovat tienneet jo vuosia, että pitää löytää sellainen harrastus, josta tykkää aivan mielettömän paljon. Ja sen täytyy olla jotain muuta, kuin pelaamista.


Ennen uimahyppyjen löytymistä ehdittiin kokeilla jo vähän telinevoimistelua ja jalkapalloakin, mutta kitinä ennen treeneihin lähtöä ei vakuuttanut meitä. Ehkä hieman Splash-ohjelman innoittamanakin löysin aivan sattumalta googlaamalla Tiirat. Todellinen onnenpotku oli se, että uimastadikan kesäkurssille oli vielä yksi paikka vapaana. Jos olisi jouduttu odottamaan paikkaa kuukausia, olisi varmaankin keksitty jo jotain muuta. Elämä on loppujen lopuksi tosi pienistä jutuista kiinni.


Uimastadikan kurssista 5-vuotiaana alkoi  nyt 3 vuotta kestänyt jatkumo, johon myös pikkuveli hyppäsi mukaan seuraavana kesänä. Uimahypyt harrastuksena selvästi sopii todella hyvin liikehakuisille ja rohkeille lapsille. Heitä ei ole tarvinnut houkutella hallille. Erityisesti esikoinen varmaan muuttaisi hallille johonkin harjoituskeskukseen asumaan, jos sellainen vaihtoehto Tiiroilla olisi. Ryhmästä ja seurasta on tullut tosi tärkeä ja Whatsapp-viestejä tulee silloin, kun ei olla treeneissä.


Olisi upeaa, että harrastus kantaisi pitkälle, vaikka masterssarjaan asti. Ainakaan toistaiseksi kyllästymisen merkkejä ei ole ollut havaittavissa. Tähänastiset takaiskut ovat olleet lähinnä pieniä loukkaantumisia tai epäonnistumisia kisoissa, mutta ne vasta kasvattavatkin.


Ja harrastus sopii kyllä meille vanhemmillekin. Vesijuoksu ja uinti sekä nyt remontin aikana hallin ryhmäliikunta ovat tulleet tutuiksi ja tästä muodostuu valtaosa myös omasta liikkumisesta. Tärkeäksi koen myös hyppääjien vanhempien yhteisön. Aikuisiällä uusien ystävyyssuhteiden luominen ei ole mikään itsestäänselvyys. Tänä kesänä mieheni on uskaltautumassa myös itse Tiirojen alkeiskurssille. Kuka tietää, mihin tämä vielä johtaa!


Vaikka nykyään tuntuukin, että kaikki harrastavat uimahyppyjä, fakta on kuitenkin se, että elämme itse uimahyppykuplassa ja laji on suurelle yleisölle varsin tuntematon. Koulukavereista tytöt harrastavat muodostelmaluistelua tai joukkuevoimistelua ja pojat jalkapalloa. Alle 18-vuotiaiden jääkiekko ja Suomen liigan jalkapallo saavat paljon ruutuaikaa ja palstatilaa. Uimahyppyäkin sentään onneksi näytetään, mutta etupäässä Yle Areenassa tai televisiosta keskellä yötä.


Uimahypyt ovat todella näyttävä ja yleisöystävällinen laji, jolla on mahdollisuudet päästä suuren yleisön suosikiksi, jolloin rahoitustakin saattaisi löytyä enemmän. Laji tarvitsisi kasvot, ehkä lupaavia nuoria hyppääjiä pitäisi tuoda esiin. Tässä lajin tunnetuksi tekemisessä ja markkinoinnissa meillä vanhemmillakin on mahdollisuus aktivoitua ja kantaa kortemme kekoon.
 

Kesäkuun 11. päivä Helsingin uimastadionilla järjestetään ensimmäistä kertaa Helsinki City Diving, kaikille avoin uimahyppytapahtuma, jossa pyritään tekemään lajia tunnetuksi. Kyseessä on pääkaupunkiseudun uimahyppyseurojen yhteisponnistus, josta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne. Kuka vaan voi tulla ja hypätä rohkeasti päin tuntematonta! Ehkä me vanhemmat voimme myös käydä itse kokeilemassa, onko se hyppääminen ihan niin helppoa, miltä saattaa näyttää.


Hyviä hyppyjä ja aurinkoista kesää kaikille!