Kannatusjäsenyys

 

Tiiroissa harjoittelee vuosittain noin 500 eri ikäistä lasta, nuorta ja aikuista. Seuran tavoitteena on tarjota jokaiselle aktiivinen harrastusmahdollisuus, jonka lisäksi halukkaat pääsevät mukaan kansallisen tason kilpatoimintaan. Osa urheilijoista tavoittelee kansainvälisen tason menestystä, ja erityisesti heille koituu harjoittelusta ja kilpailemisesta suuret kustannukset.

Kustannuksia koituu myös seuralle. Jotta valmennuksen laatu voidaan taata, on valmentajille pystyttävä maksamaan työstään kilpailukykyinen korvaus. Lisäksi kuivaharjoittelu vaatii jatkuvasti uusia välineitä ja vanhojen kunnostusta. Vuonna 2016 Mäkelänrinteeseen saatiin vihdoin kunnollinen kuivalauta, jonka kustannukset nousivat yli 12 000 euroon. Tällä hetkellä uusimisen tarpeessa ovat muun muassa volttirata, paksut volttimatot ja kaikki kuivaharjoittelutilan pitkät matot. 

Tiirojen tavoitteena on kerätä 50 kannatusjäsentä vuonna 2018. Jäsenmaksuista saatavilla tuloilla haluamme varmistaa laadukkaan seuratoiminnan: kunnolliset välineet, laadukkaan valmennuksen ja sopivan kokoiset valmennusryhmät. Liittymällä kannatusjäseneksi olet mukana toteuttamassa näitä päämääriä ja tukemassa niin junioriurheilua kuin aikuisten kuntoliikuntaa.


Kannatusjäsenmaksumme ovat

  • yksityishenkilöt €20 /kalenterivuosi
  • yritykset €100/ kalenterivuosi


Kannatusjäsenet liitetään jäsenrekisteriimme ja sitä varten kysymme teiltä nimen, syntymäajan ja osoitteen. Nämä tiedot tulevat vain rekisteriin, emmekä luovuta niitä eteenpäin. Halutessasi liitämme nimesi verkkosivuillemme kannatusjäsenien listalle.

HUOM! Kannatusjäsenyys rekisteröityy vain, kun kannatusmaksu maksetaan verkkomaksuna heti kannatusjäseneksi ilmoittautuessa. Varaa pankkitunnukset esille. Muista maksun jälkeen palata takaisin myyjän palveluun, jotta maksusuorituksesi kirjautuu.

Haaste on heitetty - Ilmoittaudu kannatusjäseneksi (20€) osoitteessa

 

https://www.ilmarix.fi/tietoverkko/isoilmari.nsf/ilmoittautuminens?openform&s=n&id=417DFA1761CCE389C22582110035B278

 

Tiirojen kannatusjäsenet vuodesta 2014 alkaen:

Pauli Ryynänen (2014)

Jukka Koskelo (2014)

Hilkka Puhakka (2014)

Salla Keckman (2014)

Mari Lamminen (2014 ja 2016)

Mika Junttila (2014 ja 2016)

Kirsi Laatunen (2014)

Saila Uusikangas (2016)

Sirpa Hämäläinen (2017)

6, jotka eivät halua nimeään julkaistavan

 

Kannatusjäsenet 2018:

Salla Keckman

Henkilö, joka ei halua nimeään julkaistavan

Henkilö, joka ei halua nimeään julkaistavan

Mari Lamminen

Mika Junttila

Sari Slöör

Christian Slöör

Karoliina Niemi

Kristiina Hallaselkä

Pertti Enovaara

Henkilö, joka ei halua nimeään julkaistavan

Päivi Enovaara