Uimahyppyseura Tiirat ry on perustettu vuonna 1998. Alkuperäisenä nimenä oli Uimahyppykoulu Tiirat ry ja perustajina olivat Malmströmin sisarukset Katri ja Marjo, jotka vetivät seuraa aina 2000-luvun alkupuolelle.

Vuonna 2007 Malmströmit vetäytyivät uimahypyistä, jolloin johtokunnan puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja vaihtuivat. Rauno Laatunen ja Satu Pirhonen ottivat tehtävät vastaan.

Tiirat kokivat muutoksen hallinnossaan, kun vuoden 2013 alkupuolella toiminnanjohtajana aloitti Ulla Savola. Muutoksen tuulet jatkuivat, kun vuonna 2014 johtokunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Rauno Laatunen jätti tehtävänsä ja tilalle astui Toni Paloheimo. Samaan aikaan, vuoden 2014 alusta toiminnanjohtajan tehtävässä aloitti Laura Haarala.

Nykyään Tiiroissa on vuosittain noin 500 jäsentä, ja kilparyhmien hyppääjät ovat Suomen kärkeä. Tiirojen hyppääjät ovat edustaneet Suomea mm. aikuisten EM-kilpailuissa sekä nuorten MM- ja EM-kilpailuissa.

Kilparyhmien lisäksi Tiiroissa on paljon harrastajia, jotka käyvät treeneissä joko minari-, alkeet-, jatko- tai harrastusryhmissä. Minarit ovat iältään Tiiroista pienimpiä, nuorimmat nelivuotiaita. Vanhimmat hyppääjät puolestaan löytyvät aikuisten ryhmistä.

Tiirojen menestys näkyy kilpailutuloksissa: vuonna 2019 seuramme oli mitalitilaston kärjessä niin nuorten kuin aikuisten SM-kilpailuissa. Kahdella urheilijallamme on mitalisija nuorten EM-tasolta, jonka lisäksi finaalipaikkoja on kertynyt vuosien varrella lukuisia. Finaalipaikkoja on saavutettu myös aikuisten EM-kilpailuista naisten lajeissa.