Tiira-kynä 1/2018: Huippu-urheilusta taitoja elämään

8.10.2018





5  taitoa, joita tavoitteellinen uimahyppääjä tarvitsee

 

Olen uimahypännyt tosissani jo pitkään, rehellisesti sanottuna niin pitkään etten ole enää varma milloin oikeastaan aloitin lajin parissa. Tässä vaiheessa harjoittelua on kuitenkin kertynyt ainakin 12 vuotta. Ensimmäiset nuorten SM-kilpailuni kävin yli kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen olen edustanut Suomea ja Tiiroja lukuisissa kilpailuissa aina Finn cupeista MM-tasolle.

Muutama kuukausi sitten käyntiin lähtenyt kausi on minulle erikoinen, sillä se on ensimmäinen, jonka aikana en opiskele. ollenkaan. Koulunpenkin sijaan suuntaan puolustusvoimien urheilukouluun, mikä on antanut mahdollisuuden kokeilla täyspäiväistä urheilua. Kokeilu on antanut urheilemiseen uutta näkökulmaa, mutta myös vahvistanut aikaisempia ajatuksiani.

 Kilpaurheilijan arki, opiskeluineen tai ilman, on rankkaa, mutta palkitsevaa. Päällepäin se voi vaikuttaa yksinkertaiselta: syö, nuku ja urheile. Huippu-uimahyppääjäksi tullaan vain hyppäämällä eniten ja parhaiten, vai mitä?

 Toki uimahyppääminen lopulta kiteytyy siihen kuinka hyvin urheilija hyppää ja kenelle pisteitä kertyy eniten. Kilpaurheileminen on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää pisteiden metsästystä. Matkan varrella mukaan on tarttunut lukemattomia kokemuksia ja tilanteita, joita en tavoitteelliseen toimintaan lipuessani osannut kuvitellakaan. Olen listannut alle muutaman tärkeän ominaisuuden ja taidon, joita tavoitteellinen urheilu mielestäni vaatii, mutta myös kehittää.

 

1. Pitkäjänteisyys

 

Uimahyppy on taitolaji, mikä tarkoittaa että toistoja samaan asiaan tehdään paljon. Muutaman sekunnin kestävää suoritusta harjoitellaan tuhansia tunteja, eikä lopputulos ole koskaan aivan valmis. Pieneltäkin vaikuttavien korjausten, kuten polven linjauksen siirtäminen viisi senttiä oikealle voi viedä viikkoja tai kuukausia. Polven linjauksen korjaaminen on myös esimerkki harjoittelusta, jonka vaikutuksia ei voi heti mitata, mutta pitkällä aikavälillä se säästää loukkaantumisilta ja monilta murheilta. Pitkäjänteisyyden merkitystä helposti hämärtää myös se, että usein uusi hyppy ”vain tehdään” eräänä päivänä.  Vaikka oppimiskokemus on nopeasti hoidettu, on sen takana yleensä kuukausien tai myöhemmin jo vuosien valmistelu. 

Tällä hetkellä minulla ja monilla muilla on meneillään peruskuntokausi, jonka päämääränä on rakentaa pohjaa kevään kisakaudelle. Kehittämällä voimaominaisuuksia ja hyppytekniikkaa, valmistelen uutta ja parempaa kisasarjaa keväälle. Se on motivoiva ajatus, mutta käytännössä harjoittelukauden hedelmiä pääsee keräämään aikaisintaan seuraavana keväänä. Odottaminen on välillä turhauttavaa, mutta lopulta äärimmäisen palkitsevaa.

Urheileminen on opettanut minulle valtavasti määrätietoisen harjoittelun ja työskentelyn syy–seuraus-suhteista. Kokemuksen karttuessa olen oppinut paremmin käsittämään huolellisuuden ja ahkeruuden merkityksen niin altaalla kuin sen ulkopuolellakin. Oikoteitä onneen ei urheilusta löydy: työ menestyksen eteen tehdään pikkuhiljaa, mutta varmasti.

Kehityspolku ei ole koskaan suora linja, vaikka se voi siltä ulospäin vaikuttaa. Saavuttaakseen tavoitteensa, täytyy motivaation kestää myös hetkittäiset askeleet takaisinpäin. Työnteko kuitenkin palkitaan, sillä vain harva asia saa tuntemaan samanlaista ylpeyden tunnetta, kuin oman kehityksen huomaaminen.


2.  Aikatauluttaminen

 

Pari viimeisintä vuotta olen harjoitellut vähintään kahdeksan kertaa viikossa. Aamuisin pari tuntia ja iltaisin kolme ja puoli tuntia. Kun siihen lisätään vielä koulu, kisamatkat ja leirit on tehtävää äkkiä paljon. Suomessa pelkästä urheilemisesta on haastava kasvattaa uraa, minkä vuoksi täytyy jokaisen tasosta riippumatta kiinnittää huomiota myös opiskeluissa pärjäämiseen.

 On kuitenkin yleinen harhaluulo, että kilpaurheilun ja opiskelun vuoksi pitäisi tehdä massiivisia uhrauksia, ja luopua kaikesta muusta. Kompromisseja tulee toki tehdä, mutta suunnittelemalla eteenpäin ja aikatauluttamalla, ei mistään jää paitsi. Itse olen esimerkiksi siirtynyt vieraalle ylä-asteelle uimahallin läheisyyteen ja käynyt lukion neljään vuoteen, jotta pystyisin harjoittelemaan tehokkaammin, mutta myös hoitamaan koulun kunnialla.

Tavoitteellisen urheilijan arki on opettanut minulle aikatauluttamista ja itsekuria. Käytännössä se tarkoittaa ajan varaamista kaikelle, minkä haluan saada aikaan. Välillä useampi viikko saattaa kulua hyppäämiseen ja opiskeluun, mutta en ole koskaan kokenut menettäneeni mitään kilpaurheilemisen vuoksi, päinvastoin.

Jos kerron arjestani, seuraa sitä usein kommentti: ”no eihän sulla ole sosiaalista elämää ollenkaan!?” Mielestäni se on hieman naurettavaa. Harjoituksissa ja matkoilla olen päässyt viettämään loputtomasti aikaa parhaiden kaverieni kanssa, jotka jakavat saman intohimon uimahyppäämistä kohtaan.

 

3. Epäonnistumisten käsittely

 

Mitä enemmän urheilee, sitä enemmän myös epäonnistuu. Urheilijan polkuun kuuluu paljon erilaisia pettymyksiä. Vastaan voi tulla mitä tahansa epäonnistuneesta harjoitushypystä mitalin menettämiseen tai kauden päättävään loukkaantumiseen. Kun epäonnistumisia kohtaa, oppii niihin ajan mittaan myös reagoimaan rakentavasti, mikä jälleen auttaa niin altaalla kuin siviilissäkin.

 

4. Vuorovaikutustaidot

 

Monelle saattaa tulla yllätykseksi, kuinka laajaa verkostoa urheilijan tehokas valmentautuminen vaatii. Omassa arjessani teen töitä urheilun eteen monen muunkin kanssa kuin vain lajivalmentajani. Yhteistyötä tehdään myös fysiikkavalmentajan, psyykkisen valmentajan, fysioterapeutin, hierojan, ravintoterapeutin, lajiliiton, seuran ja sponsoreiden kanssa (listalta varmasti unohtui joku). Valmentautumiseen vaadittavan verkoston luominen ja ylläpitäminen on vaatinut ja kehittänyt sosiaalisia taitoja, joiden en edes uskonut olevan osa urheilua.

 

5. Terveelliset (urheilijan) elämäntavat

 

Harjoitusmäärien ollessa korkeita, osa urheilun haasteista odottaa kotona ja ruokapöydässä. Jaksaminen ja palautuminen edellyttää säännöllisiä sekä terveellisiä elämäntapoja. Runsaasti harjoiteltaessa riittävän unen ja oikeanlaisen ravinnon saaminen on äärimmäisen tärkeää. Vain silloin voi turvallisesti treenata täysillä viikosta toiseen.

Varsinkin peruskoulussa ja lukiossa koin, että ruokahuollon hoitaminen on melko suoraviivaista, jos hallitsee perusasiat. Kouluruoalla ja fiksuilla välipaloilla (rahkat, hedelmät, leivät yms.) energiatasot pysyvät tasaisina ja tarvittavat ravinteet tulevat melkein vahingossa. Laadukas ruokailu palauttaa kehoon ravintoaineet, joita harjoitellessa kulutetaan.

 Haastavampaa on mielestäni hallita unen määrää. Tähtään päivittäin noin yhdeksän tunnin yöuniin ja koska herään aamuharjoituksiin kuudelta, eli nukkumaanmenoaikaa saa päästää venymään. Kuitenkin jokainen joka on koskaan uppoutunut illalla kirjaan tai puhelimeensa tietää, kuinka helposti lipsahduksia sattuu. Unen tarvetta ei voi kuitenkaan liioitella sen vaikuttaessa loukkaantumisriskeihin, vireyteen, oppimiseen ja muuhun palautumiseen. Kestävä kehitys edellyttää kokonaisuuden hallintaa.

 

 

Kirjoittaja on edustanut Suomea muun muassa MM- ja EM-kilpailuissa, ja aloittaa asepalveluksen suoritettuaan valtiotieteiden opinnot Helsingin Yliopistossa.