BRAVO!!! NAISTEN KOLMEN METRIN PARIHYPYSSÄ MITALI SUOMEEN!

2.8.2014

Iira Laatunen ja Taina Karvonen saavuttivat perjantaina pronssia naisten kolmen metrin parihypyissä Italian GP-kilpailussa Bolzanon ulkoaltaalla. Pronssimitali otettiin kauden parhaalla tuloksella pistein 266,91. Kulta meni Italiaan, viime vuoden EM-voittajille, ja hopea Hollantiin.

Alun perin GP-kilpailun tavoitteena oli EM-kisarajan ylittäminen. Tiiroja edustavan, Helsingissä asuvan Iiran, ja Oulun Uinnin Tainan yhteistä harjoittelua ei ole aina helppo järjestää. Kilpailua edeltävällä viikolla tytöt pääsivät kuitenkin harjoittelemaan parihyppyjä Turun maajoukkueleirillä. 

"Hyvä, että pääsimme Turussa harjoittelemaan yhdessä ja yhteinen harjoittelu tuotti näin loistavan tuloksen", Taina kommentoi. 

Kilpailu oli todella tiukka, sillä toiseksi viimeisellä kierroksella kolme paria oli kiinni pronssimitalista. 

"Me päätettiin ennen vikaa kierrosta, että nyt otetaan mitali", Iira kertoo.

GP-mitalit ovat olleet suomalaisille uimahyppääjille harvojen herkkua, sillä edelliset mitalit on otettu Joona Puhakan ja Ville Vahtolan toimesta Pekingin olympialaisia edeltävällä ajalla. Suomalaisille naishyppääjille mitali on kautta aikojen ensimmäinen.

Mitalipisteet ylittävät reilusti EM-valintarajan. EM-kilpailut alkavat 18.8. Berliinissä. 

Huipputuloksista lämpimät onnittelut hyppääjille ja valmentajille!