MASTERS TIIRAT MITALISATEESSA SM-KISOISSA!

29.8.2014

Masters Tiirat mitalisateessa SM-kisoissa

Lauantaina 23.8. Mäkelänrinteessä järjestetyissä uimahypyn Masters SM-kisoissa Tiirojen aikuishyppääjät saalistivat yhteensä seitsemän mitalia, joista viisi kultaa ja kaksi hopeaa. Kerroksilla Christina Nurmi oli suvereenisti ykkönen. Kolmen metrin laudalla Niina Pekkarinen saavutti ensimmäisessä kolmen metrin kisassaan upeasti hopeaa heti Christinan jälkeen. Tiiroille siis hieno kaksoisvoitto! Myös miehissä Jukka Koskelo saavutti kultamitalin kolmen metrin kisassa.

Kisojen viimeisenä lajina olleessa metrin ponnahduslautakisassa kaikki hyppäsivät vapautuneesti eikä jännitys ollut enää kolmen metrin kisan luokkaa. Tuloksena Niinalle hopeaa sekä Christinalle ja Jukalle kultaa!

Koko kesän Masters Tiiroja valmentanut Noora Kivelä luotsasi huikean energisellä ja ammattitaitoisella otteella Tiirojen aikuishyppääjiä SM-kisakuntoon. Toivottavasti Tiirojen koko ajan kasvavasta aikuishyppääjien joukosta nähdään tulevaisuudessa lisää hyppääjiä sekä kotimaisissa että ulkomaisissa kisoissa.

 

BRAVO MASTERS TIIRAT!