IIRAN JA TIIAN FINAALIPAIKAT EM-HYPPYJEN PARASTA ANTIA

16.9.2014

Iiran ja Tiian finaalipaikat EM-hyppyjen parasta antia

 

Uimahyppyjen EM-kilpailut kisattiin 18.-24.8.2014 Berliinissä. EM-kisojen hyppyjoukkue onnistui hyvin tavoitteissaan. Neljän hyppääjän joukkue saavutti kolme finaalipaikkaa, joista kaksi tehtiin ensi kesän Kazanin MM-valintarajan ylittävillä tuloksilla. Finaalipaikoista vastasivat Tiirojen tytöt!

Kisoissa kolmessa lajissa ahkeroineella Tiirojen Iira Laatusella oli Berliiniin saavuttaessa takanaan onnistunut harjoitteluvuosi. Vuoden aikana Iira oli tehnyt molemmilla laudoilla omat ennätyksensä ja vaikeuttanut  3m sarjaansa. EM-kisoihin uskallettiin laittaa tavoitteet korkealle, sillä kilpailunomainen harjoittelu antoi kevään aikana harjoituksissa lupaavia tuloksia ja kisajännityksen hallintaan ja kisarutiineihin haettiin tukea psyykkiseltä valmentajalta. Berliinissä Iiran tähtihetkiin kuului naisten yhden metrin ponnahduslaudan finaalin 9. sija pistein 246,10. Uran toistaiseksi paras saavutus on samalla Iiran ensimmäinen henkilökohtainen Suurmestariluokan tulos. Tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä sekä alkukilpailun (8. sija) että finaalin pisteet ylittävät reilusti Kazanin ensi kesän MM-valintarajan.

Myös joukkueen kuopuksen, 18-vuotiaan Tiiroja edustavan, Tiia Kivelän kilpailuhyppyjen onnistumisprosentti oli korkea. Tiian ensimmäinen vuosi aikuisten sarjassa on ollut varsin haastava. Toukokuussa jalkapöydän murtumisen jälkeen Berliinin EM-tavoitteet päätettiin asettaa vain yhden metrin laudalle. Kesän harjoittelu sujui uudella hyvällä motivaatiolla, minkä ansiosta uran ensimmäinen aikuisten sarjan finaalipaikka irtosi lopulta varsin helposti. Alkukilpailun 9. sijan pistemäärä 236,20 ylittää myös Kazanin MM-valintarajan. Tiian finaali alkoi hyvin kovasta kisajännityksestä huolimatta, mutta sarjan kolmas ja samalla helpoin hyppy epäonnistui heti lähdöstä. Isosta pettymyksestä huolimatta Tiia teki kaksi viimeistä hyppyään todella laadukkaasti. Tiian loppusijoitus oli 12.

Naisten yhden metrin kilpailun voitti Italian 29-vuotias Tania Cagnotto, joka oli mitaleilla jo Berliinin edellisissä vuoden 2002 EM-kisoissa - siis samana vuonna kuin Tiia aloitti koulussa ensimmäisen luokan. Suomen tytöillä on siis vielä runsaasti aikaa jatkaa uraansa ja parantaa ennätyksiään!

Suomen kolmas finaalipaikka tuli odotetusti naisten 3m parihypyissä, jossa Iira Laatunen ja Oulun Uinnin Taina Karvonen saavuttivat 7. sijan yhdessä unkarilaisten kanssa.

Isäntämaa Saksa otti mitalitilaston kärkipaikan ennen Venäjää. Varsinkin kotihallissaan kilpaillut Patrick Hausding napsi ensimmäisinä kilpailupäivinä kultamitaleja ennen näkemätöntä tahtia. EM-kilpailut olivat hyvätasoiset: erityisesti naisten 3m parihyppyjen taso on koventunut muutaman viime vuoden aikana paljon ja miesten 3m laudalla finaalipaikkaan vaadittiin 400 pisteen ylitys. Sen sijaan kerrosten parihypyissä kärsitään kovasta osallistujakadosta.

Suomen naisilta odotettiin viime vuosien menestyksen ja kevään saavutusten perusteella finaalipaikkoja EM-kisoissa erityisesti metrin laudalta: Iira oli saavuttanut kisojen A-valintarajan vuoden aikana kuusi kertaa ja Tiia viidesti. Kahden suomalaishyppääjän kilpaileminen samassa EM-finaalissa on kovan luokan saavutus. Perinteisesti vain uimahyppyjen suurmaat onnistuvat saavuttamaan kaksi finaalipaikkaa.

Onnittelut Iiralle ja Tiialle ja kiitokset kaikille tyttöjen menestyksessä mukana olleille!