TIIROJEN KANNATUSJÄSENYYS 2020

12.12.2019

Tiiroja pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa 2019
Tiiroja pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa 2019
Seurapaitalaisia
Seurapaitalaisia
Valmentajakoulutuksessa
Valmentajakoulutuksessa
Pieniä kisaajia
Pieniä kisaajia

Tiiroissa harjoittelee vuosittain noin 500 eri ikäistä lasta, nuorta ja aikuista. Seuran tavoitteena on tarjota jokaiselle aktiivinen harrastusmahdollisuus, jonka lisäksi halukkaat pääsevät mukaan kansallisen tason kilpatoimintaan. Osa urheilijoista tavoittelee kansainvälisen tason menestystä, ja erityisesti heille koituu harjoittelusta ja kilpailemisesta suuret kustannukset.

Kustannuksia koituu myös seuralle. Jotta valmennuksen laatu voidaan taata, on valmentajille pystyttävä maksamaan työstään kilpailukykyinen korvaus. Lisäksi kuivaharjoittelu vaatii jatkuvasti uusia välineitä ja vanhojen kunnostusta. Vuosina 2018-2019 trampoliinin verkko ja jouset uusittiin sekä hankittiin hajonneen volttiradan tilalle uusi. Näiden ja kahden alastulomaton yhteenlasketut kustannukset nousivat yli 12 000 euroon. Tällä hetkellä uusimisen tarpeessa ovat erityisesti paksut volttimatot, joiden päälliset ovat repeytyneet.

Tiirojen tavoitteena on kerätä 70 kannatusjäsentä vuonna 2020. Jäsenmaksuista saatavat tulot haluamme kohdentaa seuratoiminnan laadun ylläpitämiseen, tällä hetkellä erityisesti uusiin harjoitteluvälineisiin. Liittymällä kannatusjäseneksi olet mukana toteuttamassa laadukkaan harjoitteluympäristön rakentamista ja tukemassa niin junioriurheilua kuin aikuisten kuntoliikuntaa.

Kannatusjäsenmaksumme ovat

yksityishenkilöt €20 /kalenterivuosi
yritykset €100/ kalenterivuosi

Kannatusjäsenet liitetään jäsenrekisteriimme ja sitä varten kysymme teiltä nimen, syntymäajan ja kotipaikkakunnan. Nämä tiedot tulevat vain rekisteriin, emmekä luovuta niitä eteenpäin. Halutessasi liitämme nimesi verkkosivuillemme kannatusjäsenien listalle.

HUOM! Kannatusjäsenyys rekisteröityy vain, kun kannatusmaksu maksetaan verkkomaksuna heti kannatusjäseneksi ilmoittautuessa. Varaa pankkitunnukset esille. Muista maksun jälkeen palata takaisin myyjän palveluun, jotta maksusuorituksesi kirjautuu.
 

Kannatusjäseneksi voit rekisteröityä tästä.

 

SEURAN KANNATUSJÄSENET 2020:

Mari Lamminen

Christian Slöör

Päivi Enovaara

Pertti Enovaara

Hilkka Alanko