SM-KILPAILUISSA HUIPPUSUORITUKSIA

7.6.2015


Viikonlopun aikana rikottiin kovia tulosluokkarajoja ja saavutettiin arvokilpailujen valintarajoja. Tiirojen hyppääjät keräsivät yhteensä 21 Suomen mestarin titteliä.

 

Vuoden 2015 SM-kilpailujen viimeisetkin hypyt ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Jännittävä ja vaiherikas viikonloppu sai loisteliaan päätöksen, kun Tiirojen Ruska Lehtonen, Anni Paloheimo ja Tea Paavola hyppäsivät C-tyttöjen metrin ponnahduslaudalla kolmoisvoittoon suurmestariluokkarajan ylittävillä tuloksilla. SM-tuloksen tykitti taululle myös Saija Paavola B-tyttöjen metrillä lauantaina.

Kilpailussa tehtiin lukuisia henkilökohtaisia ennätyksiä, ja moni hyppääjä on kehittynyt vuoden aikana huimasti. Tavoitteiden saavuttamiseksi on tehty lujasti ja päättäväisesti töitä, mistä erityismaininta kuuluu tietyille urheilijoillemme. 17-vuotias Juho Junttila ponnahti ylivoimaiseen voittoon molemmilla A-poikien laudoilla, ja nappasi nuoresta iästään huolimatta hopeamitalit myös miesten laudoilla hyvillä tuloksilla. 10-vuotias Pinja Pylkäs voitti puolestaan ylivoimaisesti D-tyttöjen kaikki telineet parantaen tuloksiaan edellisvuodesta 70 pisteen marginaalilla. Edelleen Iira Laatunen rikkoi MM-kilpailujen valintarajat ja hyppäsi kolme kultamitalia enteillen hyvää tuloskuntoa EM-kilpailujen alla.

 

Suuri kiitos kilpailun järjestämisestä kuuluu taas kerran upeille vanhemmille, joista moni teki vapaaehtoisena töitä aamusta iltaan. Olemme teistä kiitollisia!