SAIJA PAAVOLA JA ELLEN SIRKKA KERROSFINAALIIN BAKUSSA

18.6.2015


Tiirojen Saija Paavola ja Ellen Sirkka olivat kovassa vauhdissa naisten kerroksilla Bakussa. 14-vuotias Saija, lajin nuorin urheilija, onnistui alkukilpailussa mainiosti ja nappasi pakollisista hypyistään parhaimmillaan jopa kahdeksikkoa. Saija oli alkukilpailun kahdeksas pistein 340,70. Ellen suoriutui hypyistään tasaisesti, ja asetti 12. sijallaan finaalin karsintarajaksi 320,50 pistettä.

Illan finaalissa nähtiin dramaattisia käänteitä, kun voittajasuosikki ja alkukilpailun paras hyppääjä Yulia Timoshinina (RUS) epäonnistui ja joutui luopumaan lähes itsestään selvästä mitalisijasta. Ylivoimaiseen voittoon hyppäsi ansaitusti Iso-Britannian 15-vuotias huippulahjakas Lois Toulson, jota seurasivat Venäjän ja Saksan edustajat. Saijan sijoitus finaalissa oli 10. ja Ellenin 12.

Tiirojen Juho Junttila karsiutui harmillisesti finaalista miesten metrin laudalla. Juho sijoittui 13:nneksi jääden finaalipaikasta vain kolmen pisteen päähän.