ETELÄ-SUOMEN MESTARUUDET TIIROIHIN JA VANDIIN

10.9.2018

Tyttöjen parihypyissä Eerika Repo ja Pinja Pylkäs tekivät parhaan tuloksen. Pronssimitalistit Elsa Korhonen ja Odessa Jääskeläinen nähdään parihypyissä varmasti myös tulevaisuudessa.
Tyttöjen parihypyissä Eerika Repo ja Pinja Pylkäs tekivät parhaan tuloksen. Pronssimitalistit Elsa Korhonen ja Odessa Jääskeläinen nähdään parihypyissä varmasti myös tulevaisuudessa.
Poikien metrin syncrovoitto Tiirojen D-pojille, hopeaa B-ikäisille jyväskyläläisille ja pronssia Tiiroille. Asialla Aaron Hoffman & Aleksanteri Tormonen sekä Axel & Robin Mäkelä.
Poikien metrin syncrovoitto Tiirojen D-pojille, hopeaa B-ikäisille jyväskyläläisille ja pronssia Tiiroille. Asialla Aaron Hoffman & Aleksanteri Tormonen sekä Axel & Robin Mäkelä.
Ella Huuhtanen (kesk) ja Julia Shvedchikova (vas) hyppäsivät huikeat hypyt tasolla 2. Laji oli osallistujamäärältään koko kilpailun suurin.
Ella Huuhtanen (kesk) ja Julia Shvedchikova (vas) hyppäsivät huikeat hypyt tasolla 2. Laji oli osallistujamäärältään koko kilpailun suurin.
Heidi Antikainen sijoittui kolmanneksi yleisellä tasolla 1. Uimahyppyjen lisäksi kilpapyöräilyä harrastava Heidi on urheillut aktiivisesti koko kuluneen kesän.
Heidi Antikainen sijoittui kolmanneksi yleisellä tasolla 1. Uimahyppyjen lisäksi kilpapyöräilyä harrastava Heidi on urheillut aktiivisesti koko kuluneen kesän.
Evan Palikainen onnistui hienosti alle 9-vuotiaiden tasolla 1. VanDin Nelli Perkiölle hopeaa ja Tiirojen Kerttu Arnkilille pronssia.
Evan Palikainen onnistui hienosti alle 9-vuotiaiden tasolla 1. VanDin Nelli Perkiölle hopeaa ja Tiirojen Kerttu Arnkilille pronssia.
Tason 2 kilpailijoita. Kaverin kannustusta ei unohdettu kisan aikanakaan.
Tason 2 kilpailijoita. Kaverin kannustusta ei unohdettu kisan aikanakaan.
Mitalit mukana ruokailussa.
Mitalit mukana ruokailussa.

Viisi seuraa kerääntyi Tampereen altaalle hyppäämään FC-sarjoja ja metrin parihyppyjä. Tiiralaisilta nähtiin kesän jäljiltä kelpo suorituksia.

Etelä-Suomen mestaruudet ratkottiin viime lauantaina Tampereella. Heti alkuun todettakoon, että ESAM-kilpailusarjat ovat täysin epäviralliset toisin kuin esimerkiksi SM- ja HM-kilpailuissa, joissa hypätään FINAn sääntöjen mukaisin sarjavaatimuksin. Tästä johtuu, että samalla tasolla taitojaan saattoi puntaroida hyvin eri-ikäisiä ja -tasoisia urheilijoita.

Järjestävä seura Mansen Molskis oli tällä kertaa valinnut hypättäväksi kolme tasoa Finn Cup -säännöillä sekä metrin parihypyt Härveli Diving Cupin säännöillä. Yksilölajeista vain taso 1 oli jaettu ikäryhmiin, alle 9- ja alle 11-vuotiaisiin. Parihypyissä 2003 syntyneet ja vanhemmat joutuivat kilpailemaan aikuisten lajeissa, joissa hyppysuuntia oli yksi enemmän kuin tytöissä ja pojissa. Tiirojen 28 urheilijaa jakautuivat alla olevan taulukon mukaisesti kaikkiin paitsi masters-lajeihin. Parihyppyihin saimme kasaan useamman hyvin yhteen sopivan kaksikon, ja pitihän metrin syncroja ehdottomasti päästä kokeilemaan. Niitä ei juuri ole olemassa muualla kuin Härveli Diving Cupissa – ja nyt ESAM:ssa.

 

Laji

Kilpailijamäärä/Tiirat

Kokonaiskilpailijamäärä

Mitaleja/Tiirat

Taso 1 alle 9v

3

18

2

Taso 1 alle 11v

10

16

3

Taso 1 yleinen

2

6

1

Taso 2

8

26

2

Taso 3

5

15

0

Parihypyt naiset

1 (paria)

5

1

Parihypyt tytöt

5 (paria)

7

2

Parihypyt miehet

1 (paria)

1

1

Parihypyt pojat

2 (paria)

4

2

 

 

Hyvä tekemisen taso

Mitalionnea koettiin heti ensimmäisessä lajissa, alle 9-vuotiaiden tasolla 1. Evan Palikainen nappasi Etelä-Suomen aluemestaruuden metrin laudalla onnistuneella sarjalla, ja palkintopallille vasemmalle puolelle kiipesi Kerttu Arnkil. VanDin Nelli Perkiö antoi hyvää vastusta Tiira-kaksikolle, mutta muut kilpailijat eivät päässeet kärkikolmikon tasolle hyppyjen vaikeudessa tai tekniikassa. Tämä selittyy osin ikäeroilla: nuorimmat kilpailijat olivat syntyneet 2011, vanhimmat 2009.

Mainitsemisen arvoisesti suoriutui myös lajin kolmas Tiira-kilpailija Veikko Leivonen, joka on vastikään aloittanut koulun. Veikko ponnisti pää edellä kahteen eri hyppysuuntaan: eteen- ja sisäänpäin. 8. sijakin oli vallan kelpo tulos ESAM:ien ensikertalaiselle. Lajin 18 osallistujista pääosa edusti VanDia, jolla oli mukana useampia 7- ja 8-vuotiaita hyppääjiä.

Tiirojen kilparyhmissä harjoittelee tällä hetkellä suuri määrä 2008 syntyneitä tyttöjä ja poikia, minkä vuoksi osanottajia kerääntyi alle 11-vuotiaiden tasolle 1. Kolmoisvoiton nimiinsä kirjasivat jo kansainvälistäkin kisakokemusta niittäneet Kerttu Toivonen, Odessa Jääskeläinen ja Tyrsky Reunanen, jotka olisivat hyppyjen laadun ja vaikeuden puolesta yhtä hyvin voineet kilpailla tasolla 2. Kertun upea veteenmenolinja nostatti taittokaadon pisteet jopa kahdeksaan ja puoleen, ja Tyrskyn korkean ponnistuksen taisivat tuomaritkin huomata. Alisa Saar ilahdutti hyvällä kisatsempillä ja neljännellä sijalla, kun selvästi vaikeamman sarjan esittänyt Elsa Korhonen putosi pienten epäonnistumisten siivittämänä viidenneksi. Yleisellä tasolla 1 Heidi Antikainen hyppäsi pronssille ja Saara Kettunen heti perään neljänneksi.

Kovin vääntö mitalisijoista käytiin tasolla 2, jossa mitteli kokonaiset 26 hyppääjää. Tiirat otti kaksoisvoiton Ella Huuhtasen ja Julia Shvedchikovan johdolla, ja täytyy sanoa, että kyllä olivat tyttöjen hypyt mitalien arvoiset. Ella suoritti viisi hyppyään tasaisen varmasti ja siististi, ainoastaan viimeiseen ja vaikeimpaan jäi parannettavaa. Julian haastavaan sarjaa­n oli ilmoitettu puolitoista volttia kaikkiin neljään hyppysuuntaan, ja erityisesti taakse- ja ulospäin pyörivät olivat teknisesti tasokkaita. Vasta puolitoista vuotta kilparyhmässä harjoitellut Hannah Puranen sijoittui neljänneksi, loput tiiralaiset sijoille 11-17.

 

Talentit ja maajoukkuehyppääjät treenaamassa

Päivän parasta uimahyppyantia saatiin odottaa iltapäivään. 3 metrin kilpailussa tasolla 3 oli paikalla useita maajoukkue- ja Talent-ryhmän hyppääjiä Tiiroista ja VanDista. Kukin harjoitteli itselleen tärkeitä peruskuntokauden hyppyjä, joita ei välttämättä nähdä isommissa kilpailuissa. Valitettavasti laji hypättiin iltapäivän viimeisenä, mistä syystä suurin yleisö oli jo lähtenyt hallilta kohti kotia. VanDi otti kolmoisvoiton nuorten MM-edustaja Nea Immosen johdolla. Tiiroista mukana oli nem-ryhmän ja poikien kilparyhmän hyppääjiä, mutta top-ryhmä ei tähän tapahtumaan osallistunut.

 

Parihypyissä uutta potentiaalia 

Parihypyissä pilkahtelee aivan uudenlainen potentiaali nyt, kun Tiirojen C- ja D-ikäiset ovat alkaneet saada sarjahyppyjä kokoon. Seurastamme löytyykin hieno esikuva junioreille, sillä 15-vuotiaat Anni Paloheimo ja Lauren Hallaselkä saavuttivat pronssia nuorten EM-parihypyissä kolmella metrillä viime kesänä.

Tärkeää on, että hyppääjät ovat suurin piirtein saman kokoiset ja -tyyliset, koska tällöin kokonaisvaikutelmasta tulee näyttävä. Viiden hypyn sarjassa kolme viimeistä ovat ns. vapaavalintaisia eli vaikeita hyppyjä, ja parille pitäisi löytää hypyt, jotka molemmat pystyvät tekemään. Tämä saattaa olla yllättävän haastavaa: toisella voi olla vaikeampi kierre eteen- ja toisella taaksepäin. Yhdellä on vahva sisäänpäin suunta, toisella taaksepäin. Käytännössä parihypyissä menestyminen vaatii saman tyyliset hyppääjät, jotka ovat molemmat vahvoja useammassa eri suunnassa.

Uusista tulokkaista Lukas Lundmark ja Eemeli Koutajoki ottivat vahvan lähdön yhteiselle syncrotaipaleelleen, ja tavoittelevat seuraavaksi FINAn virallisia parihyppysarjoja. Tytöissä erityisen hyvään samanaikaisuuteen pystyivät Odessa Jääskeläinen ja Elsa Korhonen, jotka ovat myös ponnistusominaisuuksiltaan saman tyylisiä hyppääjiä. Heidät nähdään yhdessä varmasti jatkossakin kuten myös Ella Huuhtanen ja Kerttu Toivonen, joille jäi ESAM:ssa parannettavaa lähtöjen samanaikaisuuteen. Hyvin toimivia yhdistelmiä oli muitakin, ja lokakuun hallimestaruuskilpailuihin saadaan varmasti mukaan useita SM-tasolla debytoivia syncropareja.