AIKUISTEN MAAJOUKKUE RUOTSIN MESTARUUSKISASSA

4.2.2019

Paloheimolla on aikuisten MM b-raja joulukuun PM-kilpailujen naisten metriltä. Tukholman kolmosella tulos jäi uupumaan b-rajasta parin pisteen verran.
Paloheimolla on aikuisten MM b-raja joulukuun PM-kilpailujen naisten metriltä. Tukholman kolmosella tulos jäi uupumaan b-rajasta parin pisteen verran.
Hallaselkä ylitti EM-kisojen A-valintarajan kolmosella.
Hallaselkä ylitti EM-kisojen A-valintarajan kolmosella.
Näyttöä parihyppytaidoista löytyy jo arvokilpailuista asti. Kesän 2018 nuorten EM-kisojen pronssimitalistit ovat tiiralaisia.
Näyttöä parihyppytaidoista löytyy jo arvokilpailuista asti. Kesän 2018 nuorten EM-kisojen pronssimitalistit ovat tiiralaisia.

Aikuisten maajoukkueen hyppääjät vierailivat kuluneena viikonloppuna Tukholmassa Ruotsin mestaruuskilpailussa. Ulkomaalaiset hyppääjät osallistuvat kyseiseen kilpailuun ulkopuolisina, eli lajien mitaleja heille ei jaeta. Lisäksi finaaliin pääsevien suomalaisten määrä on rajattu kahteen. Tärkein funktio mukanaololle olikin kokemuksen kerääminen aikuisten kilpailuista sekä tietysti arvokilpailurajojen ylitys.

Aikuisten maajoukkueen urheilijoista kolme kuuluu ikänsä puolesta jo virallisesti aikuisten sarjaan. Juho Junttila (Tiirat), Jouni Kallunki (AWS) ja Roosa Kanerva (VanDi) ovat jättäneet juniorisarjat taakseen, kun taas Nea Immonen (VanDi), Anni Paloheimo (Tiirat) ja Lauren Hallaselkä (Tiirat) ovat vielä A-sarjan eli viimeisen nuorten ikäsarjan hyppääjiä. Heistä Hallaselkä on jo kilpaillut aikuisten EM-tasolla.

Suomalaiset ponnistivat useassa lajissa tuloslistan kärkipäähän, mutta erityisesti Tiirojen tytöille kilpailu oli menestys. Vasta A-sarjaan siirtyneet Paloheimo ja Hallaselkä leimasivat kolmosen parihypyissä ennätyksen tauluun. Mistään turhasta pistemäärästä ei ollut kyse, sillä 261 ylittää aikuisten MM-kilpailun B-valintarajan. Tyttöjen uusi ennätys on 22 kovempi kuin Ruotsin mestaruuden ottaneiden Malmön Emilia Nilsson Garipin ja Hedda Nordstetdin. Kaikki vapaavalintaiset hypyt onnistuivat, ja suoritusten ollessa samanaikaisia ja -tyylisiä myös syncro- eli parihyppypisteet nousevat korkeiksi.

Hallaselkä kipusi kilpailun kärkeen myös naisten kolmosella, jossa lajissa Paloheimo sijoittui neljänneksi. Hallaselän pisteet rikkovat EM A-rajan, Paloheimo taas jäi harmilliset kolme pistettä B-rajasta. Mutta hyvä tulos tämäkin ja jo toinen B-raja parin kuukauden sisään. Edellinen onnistuminen on jouluun PM-kisoista naisten metriltä.

Tukholman metrin laudalla VanDin tyttöduo onnistui hypyissään Tiiroja paremmin. Vain metriä hyppäävä Kanerva rikkoi MM b-rajan ja Immonen EM-kisojen A-tuloksen. Aikuisten arvokilpailujoukkue näyttää olevan kasvamaan päin.

Ruotsin uimahyppyjen "Sportchef" Ulrika Knape-Lindberg iloitsi Suomen maajoukkueen osallistumisesta. "Tämä nostaa kilpailun intensiteettiä ja tuo ruotsalaisille sitä kautta lisähaastetta", Knape-Lindbreg totesi Ruotsin uimaliiton sosiaalisessa mediassa. Myös suomalaiset saivat erinomaista kokemusta ja kilpailullista haastetta, sillä osallistujia lajeissa oli parhaimmillaan reilusti yli 20. Myös B- ja A-ikäiset urheilijat olivat laajasti edustettuina etenkin naisten lajeissa. Suomalaisia ajatellen merkille pantavaa on, että useimmilla junioreillakin oli esittää täydet sarjat myös kolmoselta.