SM-TITTELIT JAETTIIN MÄKELÄNRINTEESSÄ

29.5.2019

Tiiroista kaksi paria osallistui naisten kolmosen parihyppyihin. Paloheimo ja Hallaselkä ovat nuorissa EM-mitalisteja, ja vielä C-ikäiset Eerika Repo ja Hannah Puranen ylittivät kuluneena keväänä ensi kertaa nuorten EM-kisojen B-valintarajan.
Tiiroista kaksi paria osallistui naisten kolmosen parihyppyihin. Paloheimo ja Hallaselkä ovat nuorissa EM-mitalisteja, ja vielä C-ikäiset Eerika Repo ja Hannah Puranen ylittivät kuluneena keväänä ensi kertaa nuorten EM-kisojen B-valintarajan.
Lukas Lundmark ja Eemeli Koutajoki testasivat syncrosarjaansa miesten kerroksilla. Hypyt onnistuivat hienosti.
Lukas Lundmark ja Eemeli Koutajoki testasivat syncrosarjaansa miesten kerroksilla. Hypyt onnistuivat hienosti.

Viime vuoden mestaruudet menivät pääosin uusiksi, kun Suomen parhaat uimahyppääjät ottivat mittaa toisistaan.

SM-altaalla oli viimeinen mahdollisuus antaa näyttöjä kesän arvokilpailuihin. Vaikka kyse on aikuisten tason kilpailusta, varsinaisia seniori-ikäisiä hyppääjiä nähtiin vain miesten ponnahduslaudoilla. Juho Junttila sekä Aboa WaterSportsin Jouni Kallunki ja Heikki Mäkikallio ovat kiertäneet arvokisoja nuorten sarjoista lähtien, ja harjoitteluvuosia alkaa olla takana jo kiitettävä määrä. Parin vuoden sisään viralliseen aikuisten ikään ehtii kuitenkin suuri joukko tämänhetkisiä A-sarjalaisia, ja etenkin tyttöjen puolelta löytyy jo nyt näyttöä menestymismahdollisuuksista aikuisissa.

Tasokkain kilpailu käytiin viime vuoden tapaan naisten metrin laudalla. Vaikka kokenut arvokisaaja VanDin Roosa Kanerva ei osallistunut kilpailuun, voittajakolmikko ponnisti viime vuoden mittapuulla EM-finaalitason tulokset. Mestaruutta puolustanut Anni Paloheimo joutui tyytymään kakkossijaan niukalla erolla seurakaveriinsa Lauren Hallaselkään, joka vei voiton omalla ennätyksellään. Kolmen kärki oli tasainen, ja laadukkaista hypyistä annettiin niiden ansaitsemia korkeita pisteitä. Pronssimitali ripustettiin VanDin Nea Immosen kaulaan. Hallaselkä ja Paloheimo ylittivät MM-kisojen B-rajan, josta Immonen jäi vain muutaman pisteen päähän. Kaikki kolme ylsivät mestariluokan tulokseen, ja kolmikko erottui selkeästi muusta joukosta hyppyjen tekniikalla ja vaikeudella.

Miesten ponnahduslaudoilla mitaleihin riittivät A- ja B-luokan tulokset. Viime vuoden mestari Jouni Kallunki joutui tyytymään hopeaan, kun Juho Junttila ponnisti parhaat pisteet sekä metrillä että kolmosella. ”Kausi on ollut haasteellinen armeijan vuoksi. MM-rajoihin oli metrillä kaikki mahdollisuudet, mutta ovet sulkeutuivat viimeisen hypyn epäonnistuessa”, kommentoi Junttilan valmentaja Satu Uusitalo. ”Kesälle riittää kuitenkin kisoja, sillä seuraavaksi edessä ovat Universiadit ja EM-kilpailut”, Uusitalo jatkaa.  

Erityisen hienon kilpailun hyppäsi Ruska Lehtonen, joka on hallitseva Pohjoismaiden mestari A-tyttöjen kerroksilla. ”Ruska hyppäsi hyvän ja tasaisen sarjan. Uusia hyppyjäkin on harjoittelun alla, ja pikkuhiljaa ne saadaan varmasti myös kilpailukuntoon”, Uusitalo tuumii. Ruska ja Sofia Slöör ottivat lajissa kaksoisvoiton A- ja B-luokan tuloksilla. Pronssille ponnisti hallitseva nuorten Suomen mestari, VanDin Ronja Rundgren.   

Kilpailun profiilia nosti tänä vuonna erikseen kutsuttu tuomaripaneeli, jonka jäsenistä pääosa kuuluu FINAn ja LENin tuomarilistoille. Ulkopuolista ja objektiivista näkökulmaa toivat mukaan Ruotsin Hedvig Ekblom ja Lina Damgaard. ”Tuomarointi pysyi hyvin linjassa. Haastetta toivat hyppääjien koko- ja tekniikkaerot, mutta on positiivista, että mukana oli paljon nuoria”, FINAn tuomari ja Tiirojen valmentaja Satu Pirhonen toteaa.

Tiirojen nuorimmat osallistujat olivat 10-12 -vuotiaita C- ja D-sarjalaisia. Vaikka junioreiden hypyt ovat vielä helppoja ja epävarmoja aikuisten tasolle, osa alkaa vähitellen haastaa vanhempia urheilijoita. Aaron Hoffman esitti miesten kerroksilla koko kilpailun vaikeamman sarjan, ja vaikka pisteet jäivät vielä mataliksi, nuorten kisojen tulokset viittaavat niiden nousuun lähivuosina. Myös kasiluokkalainen Lukas Lundmark on edistynyt hienosti ponnahduslaudoilla, ja teki miesten kolmella metrillä kaksi ja puoli volttia kaikkiin suuntiin. Nuoremmista ikäluokista näyttää löytyvän myös uutta parihyppypotentiaalia niin kerroksille kuin ponnahduslaudoille.