TUKHOLMASSA KOKO SEURAN VOIMIN

2.11.2022

Hannah Puranen tavoittelee seuraavaksi aikuisten EM-tasoista sarjaa kymmenestä metristä.
Hannah Puranen tavoittelee seuraavaksi aikuisten EM-tasoista sarjaa kymmenestä metristä.
Elsa Korhonen ylsi lähestulkoon omiin ennätyspisteisiinsä kolmella metrillä kahdeksan kuukauden kilpailutauon jälkeen.
Elsa Korhonen ylsi lähestulkoon omiin ennätyspisteisiinsä kolmella metrillä kahdeksan kuukauden kilpailutauon jälkeen.
Veikka Kauppinen suoriutui uusista hypyistään erinomaisesti molemmilla ponnahduslaudoilla.
Veikka Kauppinen suoriutui uusista hypyistään erinomaisesti molemmilla ponnahduslaudoilla.
Aaron Hoffman edustaa Suomea kolmella metrillä Kanadan Montrealissa pidettävissä nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa marras-joulukuussa.
Aaron Hoffman edustaa Suomea kolmella metrillä Kanadan Montrealissa pidettävissä nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa marras-joulukuussa.

Tiirat kilpaili Halloween-viikonloppuna Tukholman Marginalen Bank Diving Cupissa lähes 20 urheilijan voimin. Mukana oli hyppääjiä maajoukkuetasolta aina 10-vuotiaisiin esikilparyhmäläisiin, ja isot joukkueet oli lennätetty paikalle Edinburghista ja USA:sta asti. Hyviä urheilijoita oli saapunut ympäri Ruotsia: järjestäjäseura Stockholmspolisens IF Simhoppin Amanda Lundin toi kotiin viime heinäkuun nuorten Euroopan mestaruuden A-tyttöjen kerroksilta, ja Malmö Kapsimningsklubbin B-tyttö Signe Ståhl on hallitseva NEM-hopeamitalisti 14-15 -vuotiaiden metrin ponnahduslaudalla. Edelleen Eriksdahlsbadetin hallissa saatiin viikonlopun kuluessa ihastella useamman nuorten EM-finalistin hyppyjä.

”Oli kiva alkukaudelle ajoittuva perustason seurakilpailu. Hyvätasoinen tapahtuma meidän junioreille ja kansallisen tason hyppääjille, ja maajoukkueurheilijoille tilaisuus omien kilpailurutiinien harjoitteluun. Osallistujamäärät nousivat monin paikoin jopa 20-30 urheilijaan, joten päästiin ihan kunnon kv-kilpailun makuun”, kommentoi Tiirojen valmentaja Satu Uusitalo.

Peruskuntokaudelle ajoittuva kilpailu ei monestikaan ole se paikka, jossa tavoitellaan parasta mahdollista kilpailullista tulosta. Urheilijat voivat seurakilpailussa hypätä niitäkin telineitä, joilla eivät kansainvälisellä tasolla kilpaile. ”Lähden tavoittelemaan tasaista kerrossarjaa, reippaita lähtöjä ja tiukkoja avauksia 624b ja 205b. Laudoilla keskityn tekniikkakorjauksiin”, kerroshyppääjä Hannah Puranen kommentoi omaa kilpailuvalmistautumistaan. Kympin sarja sujui tavoitteiden mukaan tasaisesti, ja 222 pisteellä otettiin tällä kertaa naisten sarjassa toinen sija. Viiden hypyn kerrossarjan Hannah tarvitsee kahden vuoden päästä siirtyessään virallisesti A-ikäsarjasta aikuisiin, ja seurakilpailut ovat tässä vaiheessa erinomaista harjoitusta myöhempää sarjanvaihtoa ajatellen.

Tukholman tuliaisina saatiin muitakin hienoja onnistumisia. 13-vuotias Veikka Kauppinen ponnisti henkilökohtaiset ennätyksensä molemmilla C-poikien ponnahduslaudoilla uusilla hyppysarjoillaan, joihin kuuluu tätä nykyä muun muassa eteenpäin puolitoista volttia kokokierteellä eli härveli. Veikka on tänä syksynä aloittanut aamuharjoittelun ja urheiluyläkoulun, sekä siirtynyt Pietarista Suomeen muuttaneen Konstantin Miliaevin valmennukseen. Harjoittelun intensiteetti on noussut aiemmasta, ja kehitystäs on tapahtunut.

Omissa lajeissaan mitaleille ponnistivat nuorten MM-kilpailuihin valitut B-ikäsarjan urheilijat Aaron Hoffman ja Kerttu Toivonen. Aaron kiilasi kärkikaksikkoon molemmilla olympiatelineillä SM-luokkarajaa lähentelevillä tuloksilla. Kunto näyttää olevan kohdillaan marraskuun loppupuolella alkavia kilpailuja varten. Kerttu puolestaan harjoitteli sarjassaan uutta hyppyä, sisäänpäin kahta ja puolta volttia, ja oli liikkeellä B-tyttöjen vaikeimmalla kerrossarjalla. Aaron edustaa Montrealin MM-kisoissa kolmella metrillä ja Kerttu kerroksilla.

Seurakilpailut ovat sopivia paikkoja aloitella kansainvälisellä tasolla kilpaileminen tauon jälkeen. Viime kevään loukkaantuneena ollut Elsa Korhonen ponnisti B-tyttöjen kolmella metrillä toiseksi parhaan tuloksen, ja kahden pisteen päähän omasta ennätyksestään. Elsa onnistui pitämään harjoittelun kokonaisvolyymin korkealla koko kuntoutuksen ajan, vaikka harjoittelu loukkaantuneena ei aina ole helppoa. Tarvitaan kykyä itsenäisyyteen, tarkkaavaisuuteen, positiiviseen ajatteluun ja halua panostaa täysillä siihen, mitä kullakin hetkellä kykenee parhaiten kehittämään.

Edelleen onnistuminen omalla tasolla nähtiin metrin laudalla Aleksanteri Tormoselta. Allu keräsi useammasta hypystä tuomaripisteitä kuuden ja seitsemän välillä. Hän on ainoa Tiirojen urheilija, joka tekee pakollisina hyppyinään taakse- ja ulospäin hypyt suorinvartaloin – ja vieläpä erinomaisen hyvin.

Tiirojen urheilijat jatkavat seuraavaksi lajiharjoittelukautta kohti joulukuun nuorten MM- ja PM-kilpailuja. PM-joukkueeseen on valittu 12 Tiirojen urheilijaa, ja mukana joukkueessa on myös uusia pm-tasolla debytoivia hyppääjiä. Nyt ei muuta kun valmistautuminen käyntiin.