Esikilparyhmät
Tiirojen esikilparyhmissä harjoittelee 7-9 -vuotiaita liikunnasta innostuneita lapsia. Pääosa hyppääjistä siirtyy esikilpaan Tiirojen kehitysryhmistä, mutta ryhmään voidaan poikkeuksellisesti ottaa mukaan myös seuran ulkopuolelta (esimerkiksi muista lajeista hyppyihin siirtyvät lapset).
Esikilparyhmissä harjoitellaan neljästä viiteen kertaa viikossa. Tavoitteena on yleisten liikunnallisten taitojen ja lajin perustaitojen kehittäminen hauskalla ja monipuolisella, myöhempää lajiharjoittelua tukevalla tavalla. Opittaviin perustaitoihin kuuluvat muun muassa lähtöasento, ponnistustekniikka, käsiliikkeet, vauhdin alkeisharjoitteet, laudan rytmin löytäminen, perustiukkuus, kerä- ja taittoasennot sekä veteenmenotekniikka. Lisäksi harjoitellaan keskittymistä, palautteen vastaanottamista ja ryhmässä toimimista.
Esikilpavaiheessa korostuu monipuolisen harjoittelun merkitys. Tämä huomioidaan valmennuksessa siten, että harjoitteissa kehitetään leikin kautta erilaisia liikunnallisia valmiuksia. Näitä ovat esimerkiksi kehonhallinta, akrobatia, nopeusominaisuudet, motoriikka, koordinaatio ja liikkuvuus. Uimahyppyä aktiivisesti harrastavilla lapsilla on tyypillisesti erinomaiset edellytykset kehittyä myöhemmin muissakin urheilulajeissa.
Esikilparyhmä kilpailee merkkikilpailuissa ja Finn Cup -tasolla. Lisäksi tavoitellaan SM-kilpailusarjaa.