Top-ryhmä
Tiirojen Top-ryhmän urheiiljat ovat iältään 14-23 -vuotiaita kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoita. He harjoittelevat 4-6 kertaa viikossa. Kaikilla ryhmän urheilijoilla on takanaan arvokilpailuja, ja kaikki urheilevat tällä hetkellä vähintään pohjoismaisella mestaruustasolla.
Top-ryhmää valmentaa kahdeksan vuotta nuorten Olympiavalmentajan pestiä hoitanut Satu Uusitalo, joka nykyisin vastaa seuravalmennuksesta.
![]() Juho Junttila kilpailee aikuisten MM- ja EM-tasolla yhden ja kolmen metrin ponnahduslaudoilla. |
![]() Ruska Lehtonen hyppää päälajinaan kerroksia. Kesällä 2017 Ruska sijoittui tyttöjen kerrosten EM-parihypyissä viidenneksi parinsa Ronja Rundgrenin kanssa. |
![]() Sofia Slöör hyppää päälajinaan kerroksia. Ensimmäisenä arvokilpailuvuotenaan 2018 Sofia rikkoi rajat sekä nuorten EM- että MM-kilpailuihin. EM-kerroksilla sijoitus oli 14. |
![]() Lauren Hallaselkä on nuorten EM-finalisti, joka hyppää metrin ja kolmen metrin ponnahduslautoja. Lauren hyppäsi nuorten EM-hopealle B-tyttöjen kolmella metrillä 2018, ja samassa kilpailussa Anni Paloheimon kanssa pronssille tyttöjen kolmen metrin parihypyissä. Lauren edusti 2018 ensimmäistä kertaa myös aikuisten EM-kilpailuissa Glasgowssa, telineenä kolme metriä. |
![]() Lauren sekä menneiden vuosien syncropari Anni Paloheimo haastattelussa nuorten EM-parihyppyjen pronssimitalin johdosta. |